Dave Grohlin kauan odotettu omaelämäkerta on rehellinen muotokuva karismaattisesta rokkarista

Foo Fighters -yhtyeen nokkamies Dave Grohl kertoo Tositarinoita-kirjassaan elämästään rentoon ja humoristiseen tyyliinsä. Grohlia pidetään pidetty yhtenä viime vuosikymmenien vaikutusvaltaisimmista rockmuusikoista. Nirvanassa ja Foo Fightersissa maailmanmaineeseen noussut Dave Grohl syntyi Ohiossa ja kasvoi Virginiassa. Hän aloitti kitaran soiton 12-vuotiaana, ja lukioikäisenä hän siirtyi rumpuihin, joiden soittamisen hän opetteli itse musiikkia kuuntelemalla. Varsinaisen muusikon uransa Grohl … Lue lisää

Gaudeamuksen kevään 2022 uutuuskirjat kuljettavat suomalaisten koskettavista lapsuusmuistoista nykypäivän yhteiskunnallisiin kupliin

Keskustelua herättävät ajankohtaiset aiheet, monipuoliset näkökulmat historiaan ja muu tuore tutkimustieto niin yhteiskunnasta kuin ympäristöstä nousevat esille Gaudeamuksen kevään uutuuksissa. Tulevissa teoksissa tutustutaan esimerkiksi saamelaisten historiaan (Entiset elävät meissä), ihmeitä tekeviin keskiajan pyhimyksiin (Verta vuotava kuva ja muita outoja ihmeitä), seksiin ja perhe-elämään eläinten maailmassa (Eläimellistä parinvalintaa) sekä suomalaisten koskettaviin tarinoihin lapsuudesta (Leikitäänkö?) Lisäksi tarkastellaan … Lue lisää

Lukurallissa edistetään lukutaitoa ja lapsen oikeuksia

Taksvärkki ry:n koordinoimassa Lukurallissa oppilaita innostetaan lukemaan kuukauden ajan niin paljon kuin mahdollista. Samalla jokainen oppilas pääsee lukemisellaan tukemaan Nepalin lasten ja nuorten oikeuksien toteutumista.  Lukuralli on lukutaidon ja lapsen oikeuksien edistämiseen tähtäävä kampanja, jossa oppilaita rohkaistaan lukemaan ja saadaan samalla tietoa maailman lukutaitotilanteesta. – Lukuralliin voi osallistua yksi koululuokka, luokka-aste, koko koulu tai vaikka … Lue lisää

Art Housen kevään 2022 kirjat on julkistettu

Art Housen kevään 2022 kirjalista tarjoaa muun muassa ajatuksia kirjallisuuden ja digitaalisten pelien suhteesta, ennenjulkaisematonta Paavo Haavikkoa sekä monipuolisesti lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Kaunokirjallisuus Keväällä ilmestyy Paavo Haavikon (1931–2008) ennenjulkaisematon kaunokirjallinen teos Suuri marsalkka, jonka aiheena on Carl Gustaf Emil Mannerheim. Teos on kuusiosaisen televisiosarjan käsikirjoitus, ja sen on toimittanut kirjailija, suomentaja ja toimittaja Martti Anhava. … Lue lisää

Satukirjauutuus: Meidän Meeri, tekijöinä Taru ja Nelli Kivineva

Meidän Meeri on lastenkirja, joka on suunnattu alle kouluikäisille ja alakoulun 1.-2-luokkalaisille. Sen tarinat sopivat sekä ääneen että lapsen itse luettavaksi niin pituudeltaan kuin sisällöltäänkin. Tarinat kertovat viisivuotiaasta Meeristä ja hänen lähipiiristään, johon kuuluvat perheen lisäksi kaverit päiväkodissa ja naapurissa sekä ruskeaihoinen serkkupoika. Tarinoissa ideana on lämminhenkisyys, lapsen mielikuvitusmaailman rikkaus, vanhempien huolehtivaisuus ja toisaalta ajattelemattomuus … Lue lisää

Paul McCartneyn näyttävä muistelmateos Elämä & sanat tarjoaa ainutlaatuisen näkymän ikonisen lauluntekijän elämään

Tänään ilmestyvä Elämä & sanat kertoo Paul McCartneyn ja hänen laulujensa vertaansa vailla olevan tarinan, joka on jättänyt syvän jäljen populaarikulttuurin maailmanhistoriaan. Kaksiosainen teos sisältää myös aiemmin julkaisematonta kuvamateriaalia maailman tunnetuimpiin lauluntekijöihin kuuluvan artistin vaiheista. Näyttävässä kaksiosaisessa teoksessa Paul McCartney kertoo elämästään ja taiteestaan laulujensa avulla. Vuosien varrella McCartney ei ole kirjoittanut päiväkirjoja, mutta hänellä … Lue lisää

Tampereen Kirjamessujen esiintyjät on nyt julkaistu – joulukuussa luvassa Finlandia-palkittuja kirjailijoita ja markkinahumua yli 250 ohjelmanumeron voimalla

Tampereen Kirjamessut eli Kirjafestarit kerää kirjallisuuden ja kulttuurin ystävät Tampere-taloon viikonloppuna 4.–5.12.2021. Ensimmäistä kertaa järjestettävillä festareilla kuullaan ja koetaan yli 250 ohjelmanumeroa ja puheenvuoroa 10 salissa, tavataan kuluneen vuoden huippukirjailijoita sekä jaetaan perinteinen Tulenkantaja-palkinto. Joulukuun alussa päättyy pitkä odotus, kun Tampere saa vihdoin oman kirjallisuustapahtumansa. Tampereen Kirjamessut – Kirjafestarit 2021 tarjoaa ohjelmaa eri puolilla kaupunkia; … Lue lisää

Rikollispomon leski Satu Andersson kertoo uutuuskirjassa elämästään ammattirikollisena

Kale Puontin kirja Satu – Alamaailman rautarouva on karu ja naisnäkökulmansa vuoksi harvinaislaatuinen kuvaus rikollisesta elämästä ja sen seuraamuksista. Puonti tutustui pitkän rikoshistorian omaavaan Anderssoniin toimiessaan poliisina huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa ja on seurannut tämän elämän käänteitä jo 1980-luvulta lähtien. Satu Andersson teki jo 15-vuotiaana kyseenalaista historiaa joutuessaan kautta aikain nuorimpana naisena vankilaan videoliikkeeseen … Lue lisää

Mimmu Tihisen ja Meeri Hentilän Kalevin kesätarinalle Runeberg Junior -ehdokkuus

Runeberg Junior -palkinto myönnetään suomalaiselle lastenkirjalle, jonka kohderyhmänä ovat 6–9-vuotiaat lapset. Kalevin kesätarina on sympaattinen selkokirja, joka vie kesänmittaiselle seikkailulle. Runeberg Junior -palkintoehdokas, Mimmu Tihisen ja Meeri Hentilän Kalevin kesätarina, on tarina Kalevista, joka inhoaa vettä eikä halua opetella uimaan. Selkokielinen lastenromaani sopii erityisen hyvin lasten ja vanhempien yhteisiin lukutuokioihin sellaisissa perheissä, joissa vanhempien äidinkieli … Lue lisää

Jukka Viikilän Taivaallinen vastaanotto on ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi

Jukka Viikilän Taivaallinen vastaanotto on vahvan omakohtainen tarina avosydänleikkaukseen joutuvasta kirjailijasta. Finlandia-palkintolautakunta perustelee ehdokasvalintaa seuraavasti: Taivaallinen vastaanotto pohtii kirjailijan ja lukijan rooleja: kirjoittamista ja lukemista. Teos lukee itseään, ennakoi vastaanottoaan ja näyttää, miten aina luemme omien kokemustemme kautta. Lukuisten puhujien näkökulmista rakentuva teos on polyfoninen ja fragmentaarinen. Lauseet ovat aforistisia ja ilmavia – joka sivulta tekee … Lue lisää