Viikin uusitussa kirjastossa luonto näkyy kaikkialla
Viikin uudistettu kirjasto avataan yleisölle perjantaina 1. lokakuuta yli vuoden kestäneen peruskorjauksen jälkeen. Uusitussa kirjastossa korostetaan erityisesti luontoteemaa.
Uusi kirja: Vastuu ekologisista vaatteista ei ole vain kuluttajalla
Vaateteollisuuden epäkohtia on viime vuosina käsitelty julkisuudessa, mutta vielä on matkaa siihen, että voimme pukeutua hyvällä omallatunnolla. Vaatealan sisäpiiriläisen Anniina
Salattua diplomatiaa – Tapani Brotheruksen tarina
Suuri yleisö muistaa Tapani Brotheruksen pitkältä diplomaattiuralta ennen kaikkea hänen aikansa Chilessä. Brotherus työskenteli Suomen Santiagon-edustustossa, kun Augusto
Kun niin perkeleesti sahaa – Kopran sahasuvun historia
”Tappiota tulee joka kuutiolta, mutta kun niin perkeleesti sahaa, jotain jää viivan alle.” Lastut lentävät ja purut pöllyävät Kopran sahasuvun vaiheikkaassa tarinassa. Teoksen ovat
Historiateos, joka sitoo silkkiteiden historian Aasian nykypäivään
”Moni kirja julistaa olevansa uusi maailmanhistoria. Tämä teos ansaitsee nimityksen täysin.” – The Times Peter Frankopan: Sikkitiet – Uusi maailmanhistoria Julkaisuvapaa
Juutalaisnaisten vastarintatoiminta Puolan getoissa oli laajamittaista ja rohkeaa – Hätkähdyttävä tietokirja tuo päivänvaloon toisen maailmansodan unohdetut sankarit
Päivien valo – Hitlerin gettojen vastarintanaiset (Gummerus) kertoo Puolan getoissa toisen maailmansodan aikana toimineesta vastarintaverkostosta. Se koostui juutalaisnaisista,
Lydia Davis, Julia Phillips, Jonathan Franzen – Parasta amerikkalaista nykykirjallisuutta
Siltalan syksy tarjoaa huippukattauksen amerikkalaista nykykirjallisuutta. Moninkertaisesti palkitun Lydia Davisin omalaatuisia novelleja, nuorempaa kirjoittajapolvea edustavan
Emman perilliset – suomalaisen rautalankabeatin vuosikymmenet vie lukijan ajattoman musiikkityylin juurille
Uusi teos esittelee monille nostalgista rautalankamusiikkia ja sen merkittävää olemassaoloa kautta historian. Janne Örnbergin, Kati Järven ja Jori Venemiehen musiikkitietoteos
Ei kai omaa lastaan voi surmata? – Uutuusdekkareissa pohditaan pahinta mahdollista ja tavataan joukko suosikkietsiviä
Moninkertaisesti palkittu Camilla Grebe on Ruotsin tämän hetken kiinnostavin jännityskirjailija. Juuri suomeksi ilmestynyt Veteen piirretty viiva (Gummerus) on kylmäävän
Karita Tykän uutuuskirjassa otetaan viikon kevennystauko kehon ja mielen hyvinvoinnille
Vaikuttaja-hyvinvointivalmentaja Karita Tykän uudessa teoksessa 7 päivän DETOX by Karita matkataan seitsemässä päivässä kohti raikasta ja ihanaa oloa. Detox-matka on kirjailijan
Venäjällä kulttimaineeseen noussut sarja saa jatkoa
Sergei Lukjanenkon Varjojen valtakunta -fantasiasarjan kirjat ovat Venäjällä jopa suositumpia kuin Harry Potterit. Juuri suomennetussa sarjan kuudennessa ja samalla viimeisessä
Vuoden kansainvälinen lastenkirjatapaus Amari ja yön veljet valloittaa nyt Suomen
B.B. Alston kirjoitti fantasiakirjansa päähenkilöksi mustan tytön, koska hänen kaltaisensa sankarit seikkailukirjoissa ovat harvassa. Vetävä ja taianomainen Amari ja yön veljet on











