info@carnivalnews.net

Viihderomaani kuuluu kesään – äänikirjojen suosio näkyy kevyen kaunokirjallisuuden kulutuksessa

Suomalaiset kuuntelevat nyt viihderomaaneja. Sähköisiä julkaisuja myydään nyt enemmän kuin painettuja kirjoja, ja äänikirjojen myyntilistoilla suosituimpia ovat viihde- ja jännityskirjat. Otava ja Karisto julkaisevat kesän alussa useita kevyeen kesälukemiseen sopivia teoksia. Maailmanmenestyskirjailija Lucy Diamondin Rantakahvila julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa suomeksi ja Ulla-Maija Paavilaisen Kuin muuttolinnut -romaani on saanut aineksia maallemuutosta ja korona-vuodesta.

Juuri julkaistun Suomen Kustannusyhdistyksen osavuosikatsauksen mukaan sähköisten kirjojen kulutus on noussut huimat 41 % viime vuodesta, suurelta osin äänikirjojen kysynnän myötä. Äänikirjoina kuunnellaan sekä kauno- että tietokirjallisuutta, mutta etenkin viihde- ja jännityskirjallisuuden osuus on kuunnelluista äänikirjoista merkittävä. 

Otavan sähköisestä kustantamisesta vastaava Noora Al-Ani kertoo: ”Viihdekirjojen suosiota on ollut ilo seurata. True crimen ja jännityksen rinnalle kaivataan toisenlaista eskapismia, tarinoita, jotka vievät ajatukset jonnekin aivan muualle. Kirjallisuuslaji on ollut pitkään aliarvostettu ja nyt olisi hyvä aika nostaa se ansaitsemalleen paikalle. Lomalla ehtii kuunnella paljon enemmän äänikirjoja, kevyempi kirjallisuus on mukavaa vaihtelua itsellenikin vaikka tunnustaudun jännäreiden suurkuluttajaksi.”

Otava ja Karisto julkaisevat touko-kesäkuun vaihteessa useita kesälomalukemiseen sopivia romaaneja.

Lucy Diamond: RANTAKAHVILA

Viihteen huippunimen rakastettu kesäromaani saadaan vihdoin myös suomalaisien lukijoiden iloksi. Brittiläinen menestyskirjailija Lucy Diamond tunnetaan kesälukemisen kuningattarena sekä lämpimien ja viisaiden tarinoiden punojana.

Kolmekymppinen Evie Flynn sinnittelee pätkätöissä ja seurustelee ihan mukavan miehen kanssa. Kun Jo-täti kuolee yllättäen, Evie perii kaukana Cornwallissa sijaitsevan rantakahvilan. Vastoin kaikkien odotuksia – myös omiaan – hän sukeltaa kahvilanpitäjäksi pienen kylän arkeen. Koettelemuksia ja kommelluksia riittää, mutta viimein uusi alku ylittää Evien kuvitelmat niin työssä kuin rakkaudessakin. Otava Ilmestyy 27.5.

Ulla-Maija Paavilainen: KUIN MUUTTOLINNUT

Työttömäksi jäänyt Satu ja hänen miehensä ovat päättäneet aloittaa uuden elämän maalla. Alku onkin lupaava, mutta pian tapahtuu kauheita: Tommi makaa sairaalassa, ja Suomi julistetaan poikkeustilaan. Sadun äitikin pölähtää Espanjasta kotiin koronapandemiaa pakoon, eivätkä tytär ja äiti totisesti mahdu samaan talouteen. Tukea Satu saa kotikylän naisilta – mutta heilläkin on surunsa ja synkät salaisuutensa. Kirjailija ja toimittaja Ulla-Maija Paavilaisen romaani on lohdullinen tarina arkisista unelmista, ystävyydestä, toisen kierroksen rakkaudesta ja pikkupaikkakunnan pinnanalaisista jännitteistä. Otava Ilmestyy 3.6.

Marianna Kurtto: HELLÄ LEIJONA

Hykerryttävän viihdyttävä romaani ihmissuhteista, rakkauden etsimisestä ja kaupunkilaiselämästä.

Näytelmäkirjailija Anniina istuu päivät kahvilassa tarkkaillen ihmisiä ja keräten materiaalia näytelmiinsä. Kun ristikkoa raapustava mies kutsuu Anniinan pöytäänsä, on alusta asti selvää, ettei kyseessä ole mikään luppakorvainen tyhjännauraja. Mahdoton mies vetää puoleensa mutta tekee katoamistemppuja, ja kaiken kukkuraksi Anniinan oven taakse ilmestyy entinen rakkaus anteeksipyyntöineen.

Marianna Kurtto (s. 1980) on helsinkiläislähtöinen kirjailija ja suomentaja. Kurtolta on aiemmin ilmestynyt viisi runokokoelmaa ja kaksi romaania. Otava Ilmestyy 1.6.

Nelli Hietala: MAAILMANLOPUN KAHVILA

Aurelia on 37-vuotias työtön sinkku, jonka isoin huoli on hupeneva mahdollisuus hedelmöittyä. Hän päätyy tätinsä rapistuneeseen kartanoon jumalan selän taakse pohtimaan elämänsä vaihtoehtoja. Valtavassa rakennuksessa on meneillään remontti, ja tädin pää on täynnä suuria suunnitelmia, joiden toteuttamiseen hän valjastaa Aureliankin. Pian ilmenee, että kartanossa kummittelee, ja pian kummitus järjestääkin Aurelian elämään vauhtia. Karisto Ilmestyy 20.5.

Emily Henry: TÄYDELLINEN PÄIVÄ

Emily Henryn romaani on kirjallinen rakkaustarina on täynnä nokkelaa sanailua ja kesäistä tunnelmaa. January kirjoittaa romanttisia bestsellereitä, joissa on onnellinen loppu. Korkeakirjallisuutta kirjoittava Augustus asuu naapuritalossa järven rannalla ja tappaa kaikki hahmonsa. Eräänä iltana he päättävät vaihtaa rooleja. Molemmat saavat kirjoitettua kirjan, eikä kukaan rakastu. Koska sehän olisi todellinen klisee, eikö? Otava Ilmestyy 21.5.

Vastaa