info@carnivalnews.net

Heidi Köngäksen uutuusromaani kertoo intohimoisen tarinan naisesta, joka rakasti ketä halusi

Heidi Köngäksen Siivet kantapäissä on hieno kuvaus naisesta, joka ei suostunut valmiiksi määriteltyihin muotteihin eikä jäämään miesten varjoon.

Marja on oman tiensä kulkija. Hän kasvaa vankilaympäristössä ja saa erilaiset eväät elämään. Hän aloittaa yliopiston, vaihtaa näyttelijäksi, mutta päätyy ohjaajaksi Radioteatteriin Olavi Paavolaisen alaisuuteen. Heidän välilleen syntyy jännite, joka johtaa salattuun suhteeseen.

Marja on oman aikansa pätkätyöläinen. Hän näyttelee, kääntää, sovittaa ja ohjaa tiukassa tahdissa. Marja myös matkustelee, useimmiten yksin. Matkat suovat vapauden ja tyydyttävät hänen haluaan nähdä maailmaa.

Siivet kantapäissä on rohkea kertomus poikkeuksellisesta naisesta, joka oli aikaansa edellä. Joka valitsi taiteen ja miehet – ei avioliittoa ja lapsia.

Heidi Köngäs on on helsinkiläinen kirjailija, jota on kiitetty erityisesti suomalaisen sielunelämän oivaltavasta kuvauksesta. Köngäs on myös tunnettu ohjaaja ja tuottaja ja ohjannut lukuisia draamasarjoja sekä tv-elokuvia.

Siivet kantapäissä ilmestyy 15.9.2021.

Vastaa