info@carnivalnews.net

Nuorena kuolleen sanoittajamestarin elämä oli värikäs ja traaginen – Helismaan valtaisa tuotanto jätti lähtemättömän jäljen suomalaiseen kulttuuriin

Luusyöpään vain 51-vuotiaana kuolleen Reino Helismaan perintö suomalaisessa kulttuurissa on kiistaton. Kattavassa elämäkerrassa Timo Kalevi Forss osoittaa, että Helismaan kulttuurinen merkitys on yhtä suuri kuin vaikkapa Väinö Linnan, Aleksis Kiven tai Lauri Viidan.

Reino Helismaan (1913–1965) tuotanto on massiivinen. Erityisesti hänet muistetaan yhteistyöstään Tapio Rautavaaran, Toivo Kärjen ja Esa Pakarisen kanssa, ja sanoituksistaan Hopeinen kuu, Päivänsäde ja menninkäinen, Reissumies ja kissa, Laivat puuta, miehet rautaa ja Sinun silmiesi tähden. Hän laati elokuvakäsikirjoituksen parissa päivässä, riimitteli lauluja lavalla yleisön edessä ja teki elämänsä aikana yli 5 000 tekstiä, joista levyille päätyi 1 500. Ja eli vain hektiset 51 vuotta.

Helismaa kärsi koko uransa ajan rillumarei-miehen maineestaan. Hänen klassikkotekstinsä ovat kuitenkin luoneet perustan suomalaiselle iskelmä-, rock- ja rap-sanoittamiselle, kuten muun muassa Juice Leskinen, Heikki Salo ja Paleface kertovat.

Helismaa on väkevä elämäkerta tästä iskelmäsanoittamisen Aleksis Kivestä ja näyttää Helismaan myös poliittisena satiirikkona ja lempeänä perheenisänä. Timo Kalevi Forss tarkastelee kirjassa Helismaan elämää ja tuotantoa 2020-luvun näkökulmasta ja pohtii, millaiset jäljet Helismaan massiivinen tuotanto on jättänyt suomalaiseen kulttuuriin. Osa Helismaan teksteistä on happamaksi mennyttä kertakäyttöhuumoria, mutta hänen tuotantonsa kova ydin sisältää satoja klassikkotekstejä, jotka ovat luoneet perustan suomalaiselle iskelmä-, rock- ja rap-sanoittamiselle. Helsimaan vaikutus näkyy kirkkaana myös kirjallisuudessa, elokuvassa, teatterissa ja poliittisessa satiirissa.

Timo Kalevi Forss (s. 1967) on helsinkiläinen tietokirjailija, joka on aiemmin kirjoittanut mm. menestysteoksen Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavingsin dynamo (2017). Toimittajana hän kirjoittaa lehtijuttuja Voimaan ja muihin lehtiin. Hän on tehnyt myös ohjelmia Radio Helsinkiin. Muusikkona Forss toimii muun muassa yhtyeissä Atomic Blast ja Amurin Tiikerit. Forss on lauluntekijä, erityisesti sanoittaja, ja hänen tekstejään esittäneet muun muassa Vibrakööri, Danny, Freud, Marx, Engels & Jung, Muska, Tumppi Varonen, Sinikka Sokka, Maria Hänninen, Viktor Klimenko ja Veli-Matti Järvenpää.

Vastaa