info@carnivalnews.net

The Rasmukselta muistelmat syksyllä 2022

Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuvan The Rasmuksen tarina saadaan vihdoin kansien väliin. Kirjan kirjoittaa lukuisten muidenkin rock-muistelmien tallentajana tunnettu Ari Väntänen.

Helsinkiläisten koulupoikien vuonna 1994 perustama The Rasmus on suomalaisen rockhistorian kirkkaimpia menestystarinoita. Teini-ikäinen nelikko saavutti kotimaassaan suuren suosion jo kolmella ensimmäisellä levyllään, neljännen levyn läpimurtohitti ”F-F-F-Falling” (2001) keikkui Suomen virallisen listan ykkösenä seitsemän viikkoa ja top-10:ssa peräti 24 viikkoa. Sitten häämötti umpikuja. Suomi oli kierretty läpikotaisin, ulkomaat pysyivät tavoittamattomissa.

Yhtye kuitenkin jatkoi peräänantamattomasti, ja tulosta syntyi viidennellä albumilla Dead Letters. The Rasmus löi läpi kansainvälisesti ja levyltä lohkaistu single ”In the Shadows” oli vuoden 2003 suurimpia hittejä koko maailmassa. 

Nyt yhtyeen jäsenet kertovat tarinansa ensi kertaa: Kuinka kaikki alkoi? Millaisia olivat synkemmät vuodet? Miten kansainvälinen suosio saavutettiin ja mitä siitä seurasi? 

– Ajatus kirjasta on monesti ollut mielessä. Nyt julkaistavaan teokseen mahtuu sekä omaa henkilöhistoriaa että asioita, jotka jeesasivat meitä läpimurrossa maailmalle. On ollut jopa terapeuttista kurkata meidän yhteiseen, pitkään historiaan, basisti Eero Heinonen pohtii kirjan syntyvaiheita.

Kirjan tekeminen on ollut yhtyeelle innostavaa. 

– Oli fantastista käydä läpi upeita saavutuksia ja yhteisiä seikkailuita. Nyt oli oikea aika ikuistaa koko tarina, iloitsevat rumpali Aki Hakala ja vastikään kohti uusia haasteita lähtenyt kitaristi Pauli Rantasalmi.

– Oman elämän ja bändin uran yksityiskohtainen läpikäynti pelasti mut masennuksen kourista. Se oli kuin terapiaa mulle. Meillä on ollut käsittämättömän siisti elämä ja kerron siitä kaiken ylpeydellä, miettii laulaja Lauri Ylönen.

Myös Liken kustannuspäällikkö Pete Leppänen on tyytyväinen tulossa olevaan teokseen.

– The Rasmus on elävä esimerkki sitkeästä työstä ja siitä kuinka se palkitaan. Matkan varrelle on osunut jos jonkinlaisia kohtaamisia, kommelluksia, huippuja, laskuja ja kaikkea siltä väliltä. Uskallan väittää, että tämän tarinan parissa tulevat viihtymään monenlaiset lukijat. Harva suomalainen on nimittäin nähnyt maailmaa tästä perspektiivistä, maailmankuulun rockbändin silmin, Leppänen sanoo.

The Rasmus on yksi kansainvälisesti menestyneimpiä suomalaisyhtyeitä. Bändi on julkaissut kahdeksan studioalbumia ja myynyt yli 4 000 000 levyä. Yhtye tunnetaan mm. hiteistään ”F-F-F-Falling”, ”In The Shadows”, ”Livin’ in a World Without You”, ”Sail Away”, ”No Fear” ja ”First Day of My Life”. Yhtyeellä on lähes miljoona seuraajaa Facebookissa ja 100 000 Instagramissa. Spotifyssä bändin kappaleet ovat keränneet kymmeniä miljoonia soittokertoja. Tänä keväänä yhtye osallistuu Uuden Musiikin Kilpailuun kappaleella ”Jezebel”.

Ari Väntänen (s. 1974) on kirjailija, toimittaja ja suomentaja. Hänen kirjansa Hanoi Rocksista, Michael Monroesta, Apulannasta, Stone-yhtyeestä ja suunnistaja Minna Kaupista ovat olleet myynti- ja arvostelumenestyksiä.

Vastaa